3.7.2011

Sonniyhistyksen iltamat

Illalla ne sitten oli, Suovanlahden ehkä yksi merkittävimistä  kulttuuritapahtumista Sonniyhdistyksen iltamat. Toinen lienee kuun puolivälissä pidettävät Traktorijatsit.

Perinteinen oli ohjelma avajaissanoineen, runoineen ja lopuksi tunti tanssia.

Aina kuitenkin kaikesta voi oppia, sillä nyt lopulta ymmärsin mikä ero on sonnilla ja härällä. On Tuulikki sitä minulle kyllä yrittänyt kertoa, mutta jostain syystä ei ole mennyt perille.
Illan luennoitsija kertoi, että Espanjassa härkätaisteluissa käytetään soneja, sillä on todennäköistä, että härkä tuskin olisi kiinnostunut juoksemaan areenalla vaan viettäisi mielummin aikaa maaten varjossa, toisin kuin soni.





Suovanlahden maamiesseuran talo